Kotka on lentänyt pesästä

24.01.2024

Kolmannen jännitysromaanini Kotkan käsikirjoitus lähti Otavalle kustannustoimittajani käsiin. Työstämme tekstiä vielä, mutta valtaosin kirjoitustyö on tehty. Vielä prosessin loppuvaiheessa moni pala loksahti kohdalleen. Luulen, että tästä tulee paras kirjani.

Tarina sijoittuu tällä kertaa Yhdysvaltoihin, jossa Leo Koski jatkaa hulppeaa mutta vaikeaa elämäänsä.

Inspiraationa Kotkalle on tietysti ollut Yhdysvaltojen vaikea poliittinen tilanne. Mielessäni on pyörinyt kehityskulkuja, joita Donald Trumpin toinen presidenttikausi voisi tuoda tullessaan. Kotkassa presidenttinä on Leo Kosken koripallokaveri Chester Tyler, joka on Trumpin tavoin populistinen ja häikäilemätön.

Toinen moottori tarinassa on Leo Kosken elämäntilanne. Koskesta on tullut isä, joka entistäkin voimallisemmin haluaa pysyä erossa politiikan raadollisesta maailmasta, tietysti siinä onnistumatta.

Kolmas tälle kirjalle olennainen uutuus on murhamysteeri, jollaisen olen kirjoittanut trillerijuonen sisään. Itselleni on aina ollut tärkeää, että kirja tarjoaa lukijalleen mysteerejä, joihin lopussa tarjotaan yllättävät mutta silti loogiset vastaukset. Tällä kertaa inspiraationa toimivat Agatha Christie ja muut klassiset dekkarit, joissa rajallisesta epäiltyjen joukosta on löydyttävä syyllinen.

Kevättä ja julkaisupäivää odotellen,

Tuomas